Hanketoiminta
Olemme monipuolisesti mukana erilaisessa hanketoiminnassa. Tällä hetkellä on meneillään muun muassa seuraavat hankkeet/projektit:
KYMPPI Kalatalouden ympäristöohjelmassa olemme mukana osapartnerina. Hanke keskittyy parantamaan kalavarojen elinvoimaisuutta, tuottoa ja kestävää hyödyntämistä sekä tukemaan kalavarojen luontaisen lisääntymisen edellytyksiä.
KYMPPI-ohjelmassa on viisi tavoitetta: Kalojen monipuoliset elinympäristöt, Tulosperusteisten rahoitusmallien pilotointi, Suomenlahden siikatuotannon elvyttäminen, Vaelluskalojen ennallistamismenetelmien kehittäminen ja Kestävän kalastuksen tukeminen. Ohjelmassa toteutetaan useita toimenpiteitä liittyen esimerkiksi kunnostusosaamisen varmistamiseen, ankeriaan ylisiirtoihin, tulosperusteisuuden käytännön toteutuksiin, Kymijoen siikatuotannon elvyttämiseen, elinkykyisten lohi- ja taimenpoikasistukkaiden tuotantoon sekä rannikkolajien indikaattorityöhön.
Meidän osuutemme hankkeessa on vastakuoriutuneiden Kymijoen vaellussiian poikasten alitsariinivärjäys ja istutus, istutustietojen keräys sekä siikanäytteiden hankkiminen Suomenlahden alueelta. Tavoitteena on selvittää siikakantojen tilaa ja kasvua Suomenlahdella. Alla olevassa kuvassa alitsariinivärjättyjen kalojen istutusta.

Hanke on kolmevuotinen (2023-2026) ja se on osittain Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston (EMKVR) rahoittama.

Mustajoen meritaimenen kotiuttamissuunnitelman tarkoituksena on suorittaa meritaimenen kotiutusistutuksia Summa-, Vehka- ja Vaalimaanjokeen. Kotiutusistutukset toteutetaan mäti-istutuksilla, vk-poikasten istutuksilla, kesänvanhojen poikasten istutuksilla ja yksivuotiaiden poikasten istutuksilla.
Nuorisotoiminnan tarkoituksena on tutustuttaa lapsia ja nuoria kalojen ja kalastuksen maailmaan esimerkiksi järjestämällä kalastustapahtumia perusopetusikäisille lapsille. Nuorisotoimintaan on saatu rahoitusta kalastonhoitomaksuvaroista ELY-keskuksen kalatalousviranomaiselta.
Kalastuksenvalvojakoulutuksen tavoitteena on saada alueelle lisää ammattitaitoisia valvojia. Järjestämme koulutuksia yhteistyössä Kalatalouden Keskusliiton (KKL) kanssa.
Aikaisempia hankkeita
Euroopan meri- ja kalatalousrahaston (EMKR) rahoittama Viestikapula-hanke toteutettiin 24.11.2021 – 31.08.2022. Hankkeen tarkoituksena oli kehittää yhdistyksen viestintää, markkinointia ja tunnettavuutta. Hankkeen aikana oltiin mm. esillä erilaisissa tapahtumissa, tehtiin osakaskunnille ja vesienomistajille suunnattu kysely, laitettiin nettisivujen uusiminen työn alle ja uudistettiin yhdistyksen logo. Hankkeen avulla luotiin hyvä pohja jatkossa tapahtuvalle viestinnälle ja tiedotukselle.