Kooste keväästä 2023

Kevät on meille perinteisesti työntäyteistä aikaa. Tavanomaisten toimistohommien lisäksi kevääseen kuuluu niin mädin kuin kalanpoikastenkin istutusta useissa eri paikoissa, kaksipäiväiset kalamarkkinat etukäteis- ja jälkijärjestelyineen, useita vuosi/yleiskokouksia, joiden kaikki järjestelyt kuuluvat meille, sekä nuorisotoimintaa monessa eri paikassa eri yhteistyökumppaneiden kanssa. Tänä keväänä meitä on lisäksi työllistänyt toimistolla tapahtuva massiivinen remontti ja sen tuomat erityisjärjestelyt esimerkiksi työskentelytilojen suhteen.

Nyt ollaan siirrytty virallisesti kesän puolelle, joten tehdäänpä tänne kooste kevään tapahtumista ennen kesälaitumille siirtymistä!

Maaliskuussa tehtiin Mustajoen meritaimenen kotiutusistutuksia. Mukana istutustyössä olivat myös Varsinais-Suomen ELY-keskuksen Timo Koskenala ja Joonas Ikävalko.


Huhtikuussa alkoi toimistolla remontti, joka jatkuu edelleen. Saamme tänne upeat uudet pinnat sekä uusimme toimistokalusteet. Remontti jatkuu edelleen.

Oman hautomomme siianpoikaset alkoivat kuoriutua huhtikuun lopussa. Vastakuoriutunutta siikaa istutettiin meidän toimesta huhti-toukokuun aikana noin 3,8 miljoonaa yksilöä eri puolille toiminta-aluettamme.


Toukokuussa oli paljon istutustapahtumia ja vastakuoriutuneiden siianpoikasten lisäksi istutettiin paljon muitakin poikasia. Seuraavassa joitakin otoksia kevään ajalta.

Suomenlahdelle istutettiin noin 2 miljoonaa mateen poikasta.

Suomenlahdelle lähtivät myös 2-vuotiaat meritaimenet.

1-vuotiaita Mustajoen meritaimenia puolestaan istutettiin Kaakkois-Suomen jokiin.

Toukokuussa saapui Ranskasta Ruotsin kautta ankeriaan poikasia. Myös niitä istutettiin lähialueiden vesistöihin. Videolla ankeriaita on vapauttamassa KKL:n Mikko Malin.

Toukokuuhun sijoittuivat myös perinteiset Kotkan kalamarkkinat, jotka järjestettiin tänä keväänä jo 49. kerran. Markkinat järjestetään yhteistyössä usean eri toimijan kanssa ja mukana ovat mm. Popinniemen Ponnistus, Kotka Maretarium, Cafe Merisydän, Tulikukko, Kotkan kaupunki ja Kotkan kauppatie. Markkinoiden avajaispuheen piti Kotkan kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Jouko Rauhala, joka lähetti samalla myös kalamaratoinilaiset matkaan.

Markkinapäivät olivat aurinkoisia ja lämpimiä, ja markkinaväkeä riitti runsain joukoin molemmille päiville. Kuvassa kotkalaisten hyvin tuntema kalastusalus Inter, josta kalastaja Holger Sjögren joukkoineen myi tuoretta silakkaa.

Markkinoiden teemakala oli tällä kertaa ahven, ja kalabiologi Kari Nybergin pitämät ahvenen käsittelynäytökset olivat suosittuja ohjelmanumeroita.

Me toimimme myös lasten ja nuorten parissa. Tavoitteenamme on innostaa heitä kalastuksen pariin ja lisätä kalojen tuntemista. Tänä vuonna pidettiin toukokuun aikana kaksi valtakunnalliseen kalastuspäivään liittyvää onkimispäivää, ensin Kotkassa ja sitten Korialla. Yhteistyökumppaneina tapahtumissa olivat Kotkan Kalamiehet, Kotka Maretarium ja Elimäen Kalamiehet.

Kotkassa saaliiksi saatiin peräti 12 eri lajin kaloja: kolmipiikki, ahven, pasuri, särki, salakka, mustatäplätokko, sorva, säynävä, lahna, kiiski, toutain ja turpa. Kuvassa toiminnanjohtajamme Petri opastamassa kahta pikkukalastajaa Kotkan tapahtumassa.

Korialla kalasteltiin rauhaisassa jokimaisemassa. Siellä saatiin saaliiksi 6 eri kalalajia: pasuri, särki, lahna, salakka, ahven ja seipi. Lisäksi saatiin MELKEIN kirjolohi – valitettavasti siima katkesi sitä nostettaessa. Lajintunnistus ehdittiin kuitenkin tehdä.

Lasten ja nuorten kalatietoutta on lisätty kevään aikana myös kahdessa koulussa, kun oltiin yhteistyössä Kymenlaakson Marttojen kanssa pitämässä kestävän kehityksen teemapäiviä ensin Tavastilan koululla ja sitten Pappilansalmen koululla. Tavastilassa kaloja tunnisti koko koulun väki, Pappilansalmella 7. ja 8. luokkien oppilaat sekä ukrainalaisista henkilöistä koostuva ryhmä.

Tässä oli pieni otos kevään puuhistamme. Työt jatkuvat myös kesällä. Olemme mukana 13.6. Vaalimaan leirintäalueella järjestettävässä Perheiden kesäillassa, jossa pisteellämme on mahdollisuus onkimiseen. Lisäksi olemme heinäkuun lopulla Kotkan Meripäivillä Itämeri-kylän yhteisössä, joka on tänä vuonna sulautettu Lasten Meripäivien yhteyteen Yhteisötalo Messiin. Toimistolla jatkuu remontti, siivous ja raivaus, ja toinen hautomomme puretaan pois. Syksyksi suunnitellaan istutuksia ja lasten laivaretkeä, ja nimenmuutosprosessin edellyttämiä toimiakin edistetään. Lisäksi on varmasti paljon muutakin puuhaa ja toki me välillä myös lomaillaan.

Aurinkoista ja kalaisaa kesän alkua kaikille!